3. Prinsessan toiveet

Noo kolmanteen osaan ei mennytkään kauhean kauan.. Neljäs tulee viimeistään ensi viikolla, koska viikonloppuna ei ole aikaa kirjoittaa :)

Jälleen olin tuhlannut häneen yöuneni, mutta olin kuitenkin innoissani, sillä menisimme samalla bussilla kouluun. En kuitenkaan uskaltaisi hänelle mitään sanoa, mutta silmänruokaa ainakin sain. Olin päättänyt, että kutsun Miran koulun jälkeen ja kyselisin Rickistä. Itseasiassa olin jo soittanut Miralle ja kysynyt ja asia oli hoidettu. Odotin koko koulupäivän, että pääsisin juttelemaan Miralle. Onneksi meillä oli vain neljä tuntinen päivä, joten aika kului aika äkkiä.

Koulun jälkeen Mira tuli kuin tulikin meille. Kevätaurinko paistoi lämpimästi, joten päätimme olla ulkona. Mira kertoi, että ainakin Rick oli melko hyvä koulussa ja tuli erittäin hyvin juttuun kaikkien kanssa. Varsinkin tyttöjen. Se ei ollut minulle kovinkaan hyvä uutinen, vaikka Mira niin luulikin. Hän kertoi myös pojan veljestä Robinista ja että hänen vanhempansa olivat tuntuneet luokan kokouksissa kivoilta. Mira sanoi myös, että heidän perheensä oli melko rikas varsinkin äitiin jos katsoi, sillä hänen äitinsä kuulemma käytti aina Hilfigerin, Chanelin, Burberryn, Luis Vuittonin, Guccin ja kaikkien muitten hienojen merkkien vaatteita. Ihmeen paljon Mira tiesi vaikka Rick oli uusi.

Viideltä Mira lähti. Saatoin hänet bussipysäkille ja tottakai samalla bussilla kotiin tuli Rick. Minuun iski paniikki. Mitä sanoisin. Kehtaisinko sanoa mitään viime kerran jälkeen. No Rick kuitenkin lähestyi minua ja aloitti jutustelun. Juttelimme melko luontevasti kaikesta. Tai no tottakai Rick jutteli luontevasti lähinnä itseäni tarkoitin. Minun oli kuitenkin mentävä syömään ja Rickillä alkoi jalkapallo treenit, joten tiemme erosivat melko nopeasti.

Illalla hypin upealla uudella trampoliinillämme, enkä huomannut ollenkaan, että Rick oli ilmestynyt taakseni ennen kuin hän ilmoitti asiasta sanomalla, että hypin kauniisti. Mitäköhän hän silläkin tarkoitti. Miten joku muka voisi hyppiä kauniisti. Otin sen kuitenkin kohteliaisuutena ja kiitin.

Hyppäsin alas trampoliiniltä. Vaihdoimme muutaman sanan ja alkoi sataa. Minulla oli sitäpaitsi vielä läksyt siinä vaiheessa, että niitäkin olisi pitänyt tehdä. Jäimme kuitenkin molemmat suustamme kiinni ja siellä ulkona sateessa juttelimme. Rick kertoi tulevansa Kaanalaaksosta. En ollut edes ikinä kuullut sellaista paikka, muttä vähät siitä.Juuri kun olin lähdössä se tapahtui.

Suutelimme siellä sateessa. Minun oli pakko antaa hänelle niin sanottu jäähyväispusu. Häpesin itsestäni silmät pihalle. Miten voisinkaan olla niin typerä.

Juoksin ovelle niin kovaa kun jaloistani pääsin. Rick jäi kuin knalli kalliolle vai miten se sitten sanotaankaan. Melkein itkin. Häpesin itseäni niin paljon. Nolotti aivan kamalasti. Ja joutuisin näkemään häntä joka päivä bussissa, koulussa ja kotona. En tuntenut ketään yhtä tyhmää kuin minä itse. Toivoin vain etten olisi ikinä tehnyt sitä.

Tottakai ovi oli mennyt lukkoon ja minä olin unohtanut avaimen. Pimpotin ovikelloa, mutta kukaan ei tullut avaamaan ja ajattelin, että äiti on suihkussa. Siellä sitten seisoskelin sateessä meikit levinneenä. Kunnes joku tarttui hartioistani.

Aivan se oli Rick. Tunsin itseni prinsessaksi, jonka toiveet olivat juuri täyttyneet. En hävennytkään enää ollenkaan, sillä tiesin, että tunne oli kuin olikin molemminpuolinen. Olin kuin taivaassa. Kun olimme valmiita kumpikaan ei sanonut mitään. Hän vain lähti kävelemään kohti vaaleansinistä puutaloaan.
Hyppisin riemusta kukkapensaassa. Äiti tuli vihdoin avaamaan ja sanoi: " No niin pikku prinsessani eiköhän olisi jo aika tulla sisälle. Voit vielä saada flunssan tai jotain." Tavallisesti olisin sanonut äitiäni idiootiksi kun kutsui minua prinsessaksi, mutta en tänään. Menin vain kiltisti sisälle, juuri niin kuin äiti pyysi.